Curriculum Vitae - Juho Mäkinen

HENKILÖTIEDOT

Nimi: Juho Pauli Tapani Mäkinen

Syntymäaika ja -paikka: 29.6.1983, Järvenpää

Nykyinen asuinpaikka: Helsinki

Asevelvollisuus: EkomJ, Pääesikunta, korpraali, 9kk palvelus 2003-2004

Ajokortti: AB

KOULUTUS

Kirjoitin ylioppilaaksi Järvenpään lukiosta keväällä 2003.

Olen suorittanut tietotekniikan insinöörin opinnot Helsingin Ammattikorkeakoulu STADIA:ssa lähes valmiiksi. Tämän CV:n päivityshetkellä lopputyöni on oikoluettavana ja kaikki muut tarvittavat suoritukset ovat hoidossa. Valmistun tänä keväänä.

Kielitaito

Englanti: Hyvä suullinen ja kirjallinen.

Suomi: Hyvä suullinen ja kirjallinen.

TYÖKOKEMUS

Elma Oyj Electronic Trading, vuodesta 1999. Vakituinen työsuhde jatkuu edelleen. Työkuva sisältää Ventures-yksikössä uusien ohjelmistojen testausta, uusien teknologioiden kehittämistä ja tutkimista, uusien ohjelmistojen ja tekniikoiden käyttöönottoa ja ohjelmistojen valvontatyökalujen kehittämistä. Johtuen samaan aikaan suoritetusta lukion, sekä nyttemmin AMK:n opinnoista, työsuhde on ollut suurimmaksi osaksi osa-aikainen, mutta aktiivinen.

Työkokemukseksi voidaan laskea myös varusmiespalvelukseni, jonka suoritin Pääesikunnassa viestintäosaston www-ylläpidossa 14.7.2003 - 8.4.2004.

ATK-TAIDOT

Seuraavat taidot ovat itseopittu työn, harrastuksen ja Helsingin Ammattikorkeakoulu STADIA:ssa suoritettujen insinööriopintojen kautta.

Ohjelmointikielet:

Osaamistaso erinomainen: C, C++, Java, PHP, Python.

Osaamistaso hyvä: Perl, Bash-skriptaus, C#

Näiden lisäksi olen satunnaisesti käyttänyt kymmeniä muita ohjelmointikieliä.

Ohjelmointituoteympäristöt:

Osaamistaso erinomainen: WWW Intranet ja Internet sovellukset, client/server arkkitehtuuri, palvelinpuolen palvelu (daemon) ohjelmointi, Stackless Python-ohjelmointiympäristö.

Ohjelmointiympäristöt:

Osaamistaso erinomainen: Server-side PHP WWW-käytössä, Linux CLI ohjelmointi, Linux/UNIX palvelu (daemon) ohjelmointi.

Osaamistaso hyvä: Server-side Java, XHTML, CSS, JavaScript (ml. Ajax)

Tietokantaympäristöt:

Osaamistaso hyvä: mySQL, PostreSQL, IBM DB2.

Verkko-osaaminen ja ympäristöt:

Osaamistaso erinomainen: TCP/IP v4, Ethernet, lähiverkkojen rakennus ja ylläpito, OSI 1-3 tason verkkojen ylläpito, Linux palvelimien asennus, ylläpito ja valvonta. Olen lisäksi suorittanut CISCO CCNA-kurssit koulussani.

Käyttöjärjestelmäosaaminen:

Osaamistaso erinomainen: GNU/Linux

Osaamistaso hyvä: IBM AIX, Windows

Tekemääni koodia ja ohjelmistoja on ajettu mm. AVR mikrokontrollereilla, Linux ja Windows -alustoilla, IBM AIX-järjestelmissä sekä Windows Mobile (useita versioita) PDA-laitteissa.

TYÖN ULKOPUOLISET REFERENSSIT

Oma blogini

Oma blogini sijaitsee osoitteessa http://blog.juhonkoti.net ja sisältää kirjoituksiani mm. tietokoneista, harrastuksista, tietoturvasta ja ohjelmoinnista.

dsp-sivumoottori www-sivustojen toteutukseen.

DSP-Engine on mm. www.hio.fi-sivuston alla toimiva sivumoottori, joka mahdollistaa tehokkaan www-kehityksen monenlaisissa ympäristöissä. Tein myös lopputyöni STADIA:n insinöörikoulutuksessa sivumoottorista ja sivumoottorin käytöstä Helsingin Insinöörioppilaatt HIO ry:n www-sivustojen toteutuksista. Lopputyöni uusin versio (ei kuitenkaan lopullinen) katsottavissa täältä (word-dokumentti).

Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry -sivuston tekninen toteutus, ulkoasu ja sisällöntuotanto (PHP).

Toteutin Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry:n www-sivustot www.hio.fi käyttäen dsp-sivumoottoria. Lisäksi suunnittelin ja toteutin julkaisujärjestelmän ja joukon ylläpitotyökaluja sivuston hallintaan.

www.x-treme.fi-sivuston tekninen toteutus (PHP).

Asensin dsp-sivumoottorin www.x-treme.fi-sivustoon ja kehitin järjestelmän rinnalle sisällönhallintajärjestelmän. Sivuston graafinen ulkoasu ei ole käsialaani, ainoastaan taustalla pyörivä sivumoottori ja hallintatyökalut.

Shout, sähköinen ilmoitustaulu pienryhmien väliseen kommunikointiin (PHP)

Shout on sähköinen ilmoitustaulu, joka helpottaa erillään toimivien ryhmien keskinäistä päivittäistä kommunikointia. Shout tehtiin alunperin helpottamaan Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry:n hallituksen päivittäistä kommunikointia, sillä hallituksen jäsenet ovat harvoin samaan aikaan samassa paikassa. Shout on vähentänyt huomattavasti käyttäjien välisen sähköpostiliikenteen tarvetta ja järjestelmän kehitystä on jatkettu aktiivisesti. Järjestelmä on otettu käyttöön myös useissa muissa opiskelijayhdistyksissä ja organisaatioissa. Katso demo. Asennuspaketti lähdekoodeineen täältä.

Point-Of-Sale POS, Kassapäätejärjestelmä (Python, PHP, PostgreSQL).

kassa

Olen toteuttanut Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry:lle kassamyyntijärjestelmän, joka on yhteydessä varastokirjanpitoon. Järjestelmä pystyy tulostamaan asiakkaalle kuitteja, sekä tuottamaan erilaisia raportteja kirjanpidon apuvälineiksi.

 

Sähkön alkeisvarauksien visualisointiohjelmisto opetuskäyttöön (C++)

Alkeisvarauksien muodostamat kentät.

Toteutin AMK:n fysiikanopettajalleni alkeisvarauksien simulointiohjelmiston, joka visualisoi alkeisvarauksien aiheuttaman kentän 2D-avaruudessa. Ohjelmisto mahdollistaa erisuuruisien varauksien asettamisen kaksiulotteiseen avaruuteen, jonka jälkeen ohjelma laskee varauksien välille syntyvän kentän voimakkuudet ympäröivässsä avaruudessa. Ohjelma on aktiivisessa käytössä opetusvälineenä.

Raytracing-renderöintimoottori (Java)

Raytracing ohjelmisto

Suunnittelin ja tein osana koulun ohjelmointikurssia Raytracing-moottorin Java:lla. Ohjelma tukee objekteina tasoja ja palloja, ambient- ja pistevaloja, muutamaa erilaista tekstuuria, heijastuvuuksia, varjoja ja antialiasointia. Maailmat kuvataan yksinkertaisella C-kieltä muistuttavalla merkkauskielellä, jonka parseri suunniteltiin ja toteutettiin osana projektia. Kokeillaksesi lataa ensiksi example.ray omalle levyllesi ja käynnistä itse ohjelma tästä.

Elaine, televisiotuotannon hallintajärjestelmä (PHP).

Olen ollut mukana kehittämässä Assembly TV:n käyttämää PHP:llä toteutettua Elaine-järjestelmää, jonka avulla hallitaan AssemblyTV:n televisiotuotannon live-lähetystä.

www.mil.fi-sivuston uusinta syksyllä 2003 (PHP).

Varusmiepalvelukseni aikana suunnittelin ja toteutin puolustusvoimien www-sivuston uuden teknisen toteutuksen. Tähän sisältyy sivustoa pyörittävä PHP:llä ohjelmointu moottori, tietokantakäyttöliittymä, tehokas välimuistijärjestelmä ja noin kahden tuhannen staattisen sivun automaattinen muokkaus uuteen järjestelmään sopivaksi.

MUUT TAIDOT

Valokuvaus:

Harrastan valokuvausta. Ottamiani valokuvia löytyy esim. täältä ja täältä. Jälkikäsittelen valokuvani Adobe Photoshop ja Adobe Lightroom-ohjelmistoilla. Kalustona Canon EOS 20D ja muutamia eri linssejä.

Videokuvaus:

Harrastan videokuvaamista. Tuottamiani videoita löytyy mm. omasta blogistani (videokuvaus -aiheiset artikkelit ja esimerkiksi tursajaiset-video) ja AssemblyTV:n (http://www.assemblytv.net) arkistoista. Kalustona kattava ENG (Electronic News Gathering) kalusto sisältäen videokameran, jalustan ja kenttä-äänitysjärjestelmän äänen tallennusta varten.

Videoeditointi:

Editoin kuvaamani videot itse käyttäen Sony Vegas-editointiohjelmistoa ja Adobe After Effects-jälkikäsittelyohjelmistoa.

LUOTTAMUSTOIMET

Olen lisäksi toiminut aktiivisesti mm. Järvenpään lukion ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian tutortoiminnassa. Lisäksi olen suorittanut Järvenpään seurakunnan neljävuotisen isoskoulutusohjelman ja ollut isosena kuudella rippikoululeireillä, sekä kouluttanut uusia isosia.

TOIMINTA ASSEMBLY ORGANIZING:SSA

Olen ollut aktiivisesti mukana tuottamassa kahdesti vuodessa järjestettävää Assembly-tietokonetapahtumaa vuodesta 2001 lähtien. Nykyinen tehtäväni tuotantopäälikkönä on vastata AssemblyTV:n teknisestä toteutuksesta. Aikaisempina vuosina olen ollut vastuussa mm. live-konserttien tuottamisesta, televisiolähetysten teknisestä toteuttamiseta, kalustoresurssien hankkimisesta, televisio-ohjelmien suunnittelemisesta ja toteuttamisesta sekä televisio-inserttien tuottamisesta. AssemblyTV:n live-lähetys lähetetään vuosittain Internetissä, sekä maanlaajuisesti digi-tv-verkossa. Lähetys tavoittaa vuosittain kymmeniä tuhansia katsojia.

MUUT HARRASTUKSET

Harrastan aktiivisesti musiikkia, kallio- ja seinäkiipeilyä ja ruuanlaittoa.